perjantai 25. huhtikuuta 2014

Turun keskiaikaiset markkinat 2013


Mitä lähemmäs kesä alkaa tulla, sitä enemmän huomaan odottavani Turun keskiaikamarkkinoita. Nämä kuvat ovat, kuten otsikossa totesin, viimevuotisilta keskiaikamarkkinoilta. Alun kuusi kuvaa ovat Rohan tallien turnajaisnäytöksestä. Jos vanhat historialliset ratsastus- ja hevostaidot kiinnostavat, kannattaa vierailla Rohan tallien kotisivuilla TÄÄLLÄ.


Tulisen portin sytytys.


Kuvasin näytöksen aikana 
monta päätöntä hevosta...


Suurtorin häpeäpaalu ja "asiakas".

Rahvaan lisäksi markkinoilla oli liikkeellä 
myös arvovaltaisempaa väkeä.

Härkäpään sahtipuari. Väkeä riitti entiseen malliin.



Väripigmenttejä Maalarikillan pöydässä. Jauhettujen pigmenttien paletista
löytyi mm. rusehtavanpunainen "kuollut pää" eli caput mortuum.

Taiteilijanmaalien valmistuksessa tarvittavia apuaineita.

Seppä Tervarauta töissään työnäytösalueella.


Matka-ahjo.

Hevosenkenkäsolkia ja herrain rannekoruja.

Routaraudan seppä Anssi Routavirta takomassa nauloja.

Krabat Ruotsista saakka.


Alakuvissa on vielä muutamia markkinaostoksiani. Taotut s-koukut ovat olleet kovassa käytössä, samoin kätevän kokoinen veitsi (emännänveitsi), joka kulki viime kesän mukanani metsässä yleisapuvälineenä. Kiitokset sepille.



torstai 3. huhtikuuta 2014

Polttokynän testausta

Brenn-Peter Junior -polttokynä. Se ei ehkä putoa
vanhojen kädentaitojen kategoriaan, mutta on hauska koristeluväline.


Minulla on uusi lelu. Siinä se poseeraa yläkuvissa. Polttokynä, jolla voi koristella puuta, nahkaa, luuta ja sarvea. Olen ajan saatossa jotenkin tottunut siihen, että kaikki mitä teen, vaatii enemmän tai vähemmän pitkällistä työtä. Polttokynäillessä tulosta alkaa syntyä kuitenkin hyvin nopeasti. Polttokynä ulos laatikosta, sopiva piirrinpää kynään, töpseli seinään ja sen kun alkaa piirtää.

Ensimmäiset uhrit, puiset nauhalaudat.


Kuviot olen polttanut lautojen molemmin puolin.

Kumihimo -kiekko ennen ja jälkeen.
(Kumihimo on japanilainen punontatekniikka, jossa käytetään
pyöreää lovettua kiekkoa kierrenyörien tekoon.)



Joulumarkkinoilta ostamani puurokauhan varteen poltin karjalaisia kirjontakuvioita. Pientä oksaa muistuttava kuvio on näreinen. Käpälikkö eli hannunvaakuna lienee kaikille tuttu.


Rasia kynille. Lähtötilanne.

Ja lopputulos koristeltuna.